SMLL – AOPA Finland SuomiAreenassa tiistaina 16.7.2019

[:fi]Suomen Moottorilentäjien Liitto – AOPA Finland järjestää keskustelutilaisuuden harraste- ja yleisilmailusta SuomiAreenassa Porissa tiistaina 16.7.2019.

Keskustelun aiheina ovat mm:
1. Valvomattomien lentopaikkojen merkitys harraste- ja yleisilmailulle?
2. Miehittämättömän ja sähköisen ilmailun mahdollisuudet?
3. Lentokoulutuksen tulevaisuus Suomessa?

Keskustelutilaisuuteen osallistuvat laajalla skaalalla ilmailun edustajat ruohonjuuritasolta ilmailun sääntelyyn, ilmailukoulutuksesta lentokoneteollisuuteen sekä yleisilmailun edunvalvontaan. Osanottajat ovat:

  • Jani Hottola, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom
  • Erkki Järvinen, Lentokoulu Pirkanmaa Oy
  • Mia Nygård, Malmin Lentoaseman Ystävät ry.
  • Jukka Peurala, yleisilmailija Porista
  • Ari Tolonen, ATOL Avion Oy
  • Mauri Räisänen, Suomen Moottorilentäjien Liitto.

Tilaisuuden paikka on Porissa, Itäpuistossa, Eetunaukion lava tiistaina 16.7.2019 klo 17:30 – 18:30.

Tervetuloa tähän Suomen harraste- ja yleisilmailun merkittävimpään keskustelutilaisuuteen osallistumaan ja seuraamaan keskustelua harraste- ja yleisilmailun ajankohtaisista kysymyksistä. Lisää SuomiAreenan verkkosivulla.

 [:]

Testaa uusi EasyVFR 4!

[:fi]

 

[:]

Arctic Fly-In EFSO

[:fi]

Koko perheen Ilmailutapahtuma 8.6.2019 klo 12.00 – 16.00

NÄE: paikalla mm. Gyrokopteri, Aslak, droneja, moottorivarjo, purjekoneita, moottorikoneita….

KOE: tandemhyppy laskuvarjolla 350€ (laita viestiä sihteeri@sodik.fi, jos haluat hyppäämään), lennätystä moottorikoneella 50 €, lennätystä purjekoneella 50€, ratsastusta hevosella 2€

Purjelentolupakirja-kurssin infotilaisuus kentällä klo 11.00!

MAISTA: kerhon kahviosta makkaraa, kahvia yms. – myös korttimaksu

NAUTI: ilmailun tunnelmasta

Lisätietoja: http://sodik.fi/[:]

Lausunto EASA-työpajan U-SPACE-sääntelykehyksestä

[:fi]

Euroopan komissio haluaa kehittää drone-palveluiden markkinoita ja luoda mahdollistavan sääntelykehyksen drone-toiminnalle. Komissio julkaisee kaksi ensimmäistä drone-asetusta toukokuun loppuun mennessä, jotka säätelevät droneja ja drone-operaatioita.

Ns. ”Amsterdamin julistuksessa” esitettiin ”kehittämään tiiviissä yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa institutionaaliset puitteet kilpailukykyiselle U-SPACE-palvelumarkkinoille ja kehittämään sääntelykehys drone-operoinnille Euroopan ilmatilassa”.

Samaan aikaan komissio ja EASA ovat perustaneet pienen työryhmän U-SPACE-lentosääntöjen kehittämiseksi. Tähän ryhmään kuuluu rajattu määrä jäsenvaltioiden edustajia ja se on kokoontunut tähän mennessä viisi kertaa. Komissio ja EASA haluavat nyt kuulla käsityksiä peruskysymyksistä jäsenvaltioilta ja alan toimijoilta sekä sidosryhmiltä näistä perusasioista. Työryhmä on ollut todella kapea-alainen, sillä EASA:n yleisilmailusta vastaava virkamies, Head of GA, ei ollut kuullut asiasta mitään.

IAOPA Europe’lta pyydettiin lausuntoa tässä asiassa ja Suomen Moottorilentäjien Liitto laati määräaikaan mennessä lausunnon myös Liikenne- ja viestintäministeriölle sekä -virastolle. Lausuntopyyntö ja SMLL:n lausunto ovat jäsenten luettavissa jäsenfoorumilla.[:]

Ilmatilan hallinnan neuvottelukunnan kuulemistilaisuus 21.05.2019

[:fi]

Suomen Moottorilentäjien Liitto esitti Ilmatilan hallinnan neuvottelukunnalle 21.05.2019 kuulemistilaisuudessa ehdotuksen ilmatilan hallinnan ja ilmailutiedotusjärjestelmän parantamiseksi Suomessa kansainväliselle tasolle kuin myös nykyisten ICAO-standardien ja SERA-määräysten edellyttämälle tasolle.

Ehdotus on jäsenten luettavissa jäsenfoorumilla.[:]

Kaamospäivät 2019 Ivalossa

[:fi]

Kaamospäivät järjestettiin Ivalossa Hotelli Ivalon kokoustiloissa 30.-31.3.2019. Tapahtuman teemana oli turvallinen talvilentäminen erilaisissa olosuhteissa. Kaamospäiville tuli jälleen kerran kaikkein innokkaimmat talvilentämisen ystävät ja harrastajat.

Kaamospäivät alkoivat lauantaina saapumisella Ivaloon, jolloin toiminta alkoi päivien tapahtumainfolla. Kuppilatiimaa kerätiin lauantaina saunomiseen asti ja Eero Vapaavuoren pitämä luento Ylä-Lapin Junkers Ju 52 -hylyistä sai yleisön jakamattoman huomion ja mielenkiinnon. Päivällisellä riitti juttua muistakin sodanajan lentokonehylyistä kunnes iltaa jatkettiin kuppilatiimalla yömyöhään säestetyssä yhteisessä illanvietossa.

Sunnuntaina luennoimassa kuultiin mm. Eero Vapaavuorta, joka puhui lääketieteellisistä ja fysiologisista seikoista liittyen talvilentämiseen keskittyen hypotermian ennaltaehkäisyyn, oireisiin ja riskeihin . Talvilentämiseen tutustuttivat kuulijoita Matti Sorvari, Pentti Niemi ja Tapio Pitkänen.

Harraste- ja yleisilmailun järjestöterveisiä yleisölle toivat Juha Silvennoinen Ilmailuliitosta ja Esa Harju Suomen Moottorilentäjien Liitosta. SMLL:n esittely on tämän linkin takana ja EasyVFR;n esittely tämän linkin takana.

Perinteinen suksilentoleiri alkaa maanantaina kestäen koko viikon 14 Alajärven ja Ivalon lentokentän alueella.

[:]

EASA:n Easy Access Rules -päivityksiä

[:fi]

Easy Access Rules for Aircrew

Kölnin IAOPA Europe’n aluekokouksessa tuli esille, että ”‘Easy Access Rules” olivat lähes 3 vuotta vanhoja, päivittämättömiä versioita.  EASA on IAOPA Europe’n pyynnöstä julkaissut tarkistetun version. Asiakirja on 1735-sivuinen ja tiedoston koko on noin 30 Mt. Määräyskohtaiset tiedostot ovat ladattavissa alla olevista linkeistä;

Nämä versiot EIVÄT kuitenkaan vielä sisällä viimeisimpiä EASA:n hallintoneuvoston hyväksymiä muutoksia. Asiakirjaa päivitetään jatkuvasti.

Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2019/430 – Modulaarinen LAPL

Tiettyjen LAPL-lupakirjan koulutusmoduulien suorittaminen mahdollistaa joidenkin oikeuksien saannin ennen LAPL-lupakirjan myöntämistä. Siihen sisältyy kuitenkin myös kansallisten ilmailuviranomaisten oikeus myöntää kansallisia mittarilentokelpuutuksia huhtikuuhun 2021 asti.

Muutetaan asetuksen (EU) N:o 1178/2011 4 artikla seuraavasti:
(1) Korvataan 7 kohta seuraavasti:
”(7)Jäsenvaltio voi seuraavin edellytyksin antaa LAPL-lupakirjakoulutuksessa olevalle lento-oppilaalle luvan käyttää rajoitettuja oikeuksia ilman valvontaa ennen kuin lento-oppilas täyttää LAPL-lupakirjan myöntämisen edellyttämät vaatimukset:
a) oikeuksien laajuus perustuu jäsenvaltion suorittamaan turvallisuusriskien arviointiin, jossa otetaan huomioon lentäjän aiotun pätevyystason saavuttamiseksi tarvittavan koulutuksen laajuus;
b) oikeudet rajoitetaan seuraaviin:
i) luvan myöntävän jäsenvaltion koko kansallinen alue tai sen osa;
ii) luvan myöntävässä jäsenvaltiossa rekisteröidyt ilma-alukset;
iii) yksimoottoriset mäntämoottorikäyttöiset lentokoneet ja helikopterit, joiden suurin sallittu lentoonlähtömassa on enintään 2000 kg, sekä purjelentokoneet ja ilmapallot;
c) kun tällaisen luvan haltija hakee LAPL-lupakirjan myöntämistä, hän saa luvalla suorittamastaan koulutuksesta jäsenvaltion määrittämän hyvityksen hyväksytyn koulutusorganisaation tai ilmoituksen tekevän koulutusorga­nisaation suosituksen perusteella;
d) jäsenvaltio toimittaa määräaikaisraportit ja turvallisuusriskien arvioinnit komissiolle ja virastolle kolmen vuoden välein;
e) jäsenvaltiot seuraavat tämän kohdan mukaisesti myönnettyjen lupien käyttöä sen varmistamiseksi, että ilmailun turvallisuus on hyväksyttävällä tasolla, ja toteuttavat asianmukaiset toimenpiteet, jos havaitaan kohonnut turvalli­suusriski tai muita turvallisuuteen liittyviä huolenaiheita.”
(2) Korvataan 8 kohdan johdantolauseessa ilmaisu ”8 päivään huhtikuuta 2019” ilmaisulla ”8 päivään huhtikuuta 2021”.

Easy Access Rules for Air Operation

Tähän sisältyy nyt osia niistä kohdista, joita on muutettu!

AMC/GM for Part-NCO

Part- NCO:n konsolidoitu AMC / GM

Guidance Material (GM) to AnnexI–Definitions for terms used in Annexes II to VIII

Kooste Easy Access -säännöissä käytetyistä määritelmistä Air OPS :ssa

GM for the Cover Regulation for Air Operation

“The term ‘other-than-complex motor-powered aircraft’ is used synonymously with the terms ‘other than complex motor-powered aircraft’ and ‘other than complex motor-powered aircraft’. Whenever one of these terms is used, it includes also non-motor-powered aircraft such as sailplanes….”

Termiä ”muut kuin monimutkaiset moottorikäyttöiset ilma-alukset” käytetään synonyymisesti ilmaisuihin ”muut kuin monimutkaiset moottorikäyttöiset ilma-alukset” ja ”muut kuin monimutkaiset moottorikäyttöiset ilma-alukset”. Aina kun jokin näistä termeistä on käytössä, se sisältää myös muita kuin moottorikäyttöisiä ilma-aluksia, kuten purjelentokoneita ….[:]

Viranomaiskokeet viikonloppuna 27-28.4.2019!

[:fi]

Traficom on päättänyt tehdä kokeilun viikonloppuna pidettävistä ilmailun teoriakokeista. Suomen Moottorilentäjien Liitolla on poikkeuksellinen mahdollisuus muiden Traficomin yhteistyökumppaneiden mukana pitää kokeet viikonloppuna 27-28.4.2019 molempina päivinä kello 9.00-16.00.

SMLL järjestää ilmailun viranomaiskokeita kaikkia lupakirjoja ja kelpuutuksia varten aina ATPL-kokeisiin saakka.

Mikäli haluat osallistua tuolloin järjestämäämme koetilaisuuteen, toimi seuraavasti:
1. Varmista, että olet saanut koulutusorganisaatioltasi tarvitsemasi suosituksen kokeisiin
2. Lähetä suositus koejärjestelijöille sähköpostilla osoitteeseen teoriakokeet[ät]smll.fi
3. Tämän jälkeen käy ilmoittautumassa Traficomin sivuilla kokeeseen Traficomin lomakkeella
4. Lähetämme sinulle kutsun saapua kokeisiin

Ensisijainen kokeenpitopaikka on toimistojemme yhteydessä Oulunsalossa osoitteessa Kauppiaantie 5.[:]

C-STAN muutos tulossa!

[:fi]

 

Dominic Roland (EASA) kirjoitti EASA:n GA-yhteisössä mielenkiintoisen jutun, josta lainaus alla:

Within the next month, EASA will be releasing an update to CS-STAN Standard Changes and Standard Repairs. If everything goes well, the update should include CS-SC005a, which will authorise aircraft maintenance engineers to connect GNSS position sources to an ADS-B capable transponder to enable ADS-B OUT.
Three configurations will be permissible under this standard change:
Configuration 1
certified transponder + certified GNSS
conforms to AMC 20-24 but with (E)TSO-C166b unit for ADS-B OUT
reports SIL = 3 and SDA = 2
Configuration 2
certified transponder + ADS-B OUT + TABS GNSS[1]
reports SIL = 1 and SDA = 1
Configuration 3
certified transponder + ADS-B OUT + uncertified GNSS
reports SIL = 0 and SDA = 0 (for airborne traffic awareness only)
This SC is not suitable for the release to service of the aircraft by the Pilot-owner, it must be performed by a licensed aircraft maintenance engineer. However, the engineer does not have to apply for a Minor modification, which significantly reduces costs and saves time.

Tuo kolmoskohta tarkoittaa, että minkä tahansa GPS-laitteen voi kytkeä ADS-B OUT-transponderiin tai transponderin ja erillisen ADS-B OUT’n kanssa F-huolto-organisaation toimesta ilman muutoshyväksyntää.

GPS voi olla soveltuvalla väylällä varustettu navigaattori  tai jopa Raspberry Pi PilotAware-softalla ja tarvikeosilla.

Suomen Moottorilentäjien Liitto esitti lausunnossaaan Ilmailun navigaatio- ja valvontalaitejärjestelmien strategiaan Suomessa 2018 – 2030,  että harraste- ja yleisilmailun kustannusten minimoimiseksi kommunikaatioteknologioiden kehityksen myötä kaikki digitalisaation mahdollisuudet tulee käyttää hyödyksi.

Vesiputousmalleihin perustuva laitekehitys ja laitehyväksynnät tulee korvata hyväksymällä ketterän kehityksen menetelmillä kehitetyt vaatimusten mukaiset laitteet suunnittelijan vaatimustenmukaisuusilmoituksella.

Näiden menetelmien tuloksena uusien laitteiden kustannustaso on vain 1-10 % ETSO ja TSO-laitteiden kokonaiskustannuksista. Laitteiden kehityksen, hankinnan ja asennuksen aikajänne on minimaalinen verrattuna ETSO- ja TSO-laitteisiin.[:]

Vuoden Lentäjä -kunniakirjat Anssi Rekulalle ja Ari Toloselle

[:fi]

Koelennolle lähteneen ATOL LSA 650-lentokoneen kuomu aukesi pian lentoonlähdön jälkeen tiistaina 3.7.2018. Lentäjät yrittivät ensin ratkaista ongelmaa hidastamalla nopeutta ja samalla vetäen kuomua kiinni, mutta eivät onnistuneet yrityksessä.

Pakkolaskun tehneet lentäjät selvisivät laskusta ehjin nahoin, mutta maahantulon jälkeen kone syttyi palamaan, jolloin he saivat jonkin verran palovammoja. Lentokone tuhoutui täysin tulipalon seurauksena.

Koneen lentäjät, Ari Tolonen ja Anssi Rekula, ovat esimerkillisellä tavalla omakohtaiseen kokemukseen perustuen esittäneet loogisen ja analyyttisen selonteon lennosta ja erityisesti onnettomuuden syistä ja seurauksista eri ilmailutilaisuuksissa. Ari ja Anssi ovat näissä tilaisuuksissa korostaneet riittävän lennon valmistelun ja varustautumisen merkitystä pakkolaskusta selviytymisessä.

He ovat hyvän ilmailutavan mukaisesti välittäneet ja ilmaisseet kaiken lento-onnettomuudessa kokemansa ja oppimansa, jotta kaikki ilmailijat hyödyntäisivät heidän kokemuksensa vaarojen ja onnettomuuksien välttämiseksi. Molemmilla lentäjillä on edellä mainitun lisäksi vuosikymmenien kokemus ilmailusta erilaisilla ilma-aluksilla, joten tämän ns. hiljaisen tiedon saattaminen ilmailuyhteisön tietoon on tunnustuksen arvoinen asia.

Suomen Moottorilentäjien Liiton hallitus teki päätöksen Vuoden Lentäjä 2018 -kunniakirjojen myöntämisestä Anssi Rekulalle ja Ari Toloselle 27.1.2019 pitämässään hallituksen kokouksessa.[:]