heinäkuu 2016 archive

Yle Uutiset: Kaksi varjoliitäjää putosi törmättyään ilmassa – toinen loukkaantui vakavasti

Yle Uutiset kertoi tänä aamuna varjoliito-onnettomuudesta. Kaksi varjoliitäjää loukkaantui pudottuaan Paimiossa. Pelastuslaitos sai tiedon keskisuuresta ilmaliikenneonnettomuudesta hieman ennen kello yhdeksää sunnuntaiaamuna. Molemmat varjoliitäjät on toimitettu ensihoitoon. Päivystävä palomestari Olli Högmander kertoo, että liitäjät sotkeutuivat toisiinsa ilmassa ja laskeutuivat hätävarjojen kanssa alas. Poliisin mukaan liitäjät putosivat spiraalimaisessa syöksyssä alas Paimionjoen törmälle. Liitäjät olivat törmätessään noin 150 …

Jatka lukemista

Yle Uutiset Keski-Suomi: Matti Piipposella on oma lentokenttä

Kannonkoskelaisella Matti Piipposella on oma, yksityinen lentokenttä. Yksityiset kentät eivät ole mikään harvinaisuus puhtaasti harrastuskäytössä, sillä sen perustamiseen ei vaadita lupia. Kentältä nousee aika ajoin vuoden 1979 Cessna 172, OH-CID, sekä Ikarus C42B, OH-U623. Tämänkaltaisia kenttiä on käytössä Suomessa lukuisia, edes Trafilla ei ole tarkkaa tietoa niiden lukumäärästä. Matti Piipposen lentokentästä on Yle Areenassa minuutin …

Jatka lukemista

EAA AirVenture Oshkoshissa

AOPA Logo

EAA AirVenturen tapahtumista on tiivistelmät tarjolla AOPA Live-sivuilla. Tarjolla on lentokoneita, lentonäytöksiä, tuotejulkistuksia sekä omakohtaisia kokemuksia ja tarinoita matkalennoilta ympäri maailmaa. Lauantaipäivän 30.7. tapahtumista on tulossa erikoisohjelma, voit tutustua siihen viimeistään sunnuntaina 31.7.2016.

IAOPA 28. Maailmankokous

Viime viikolla pidettiin IAOPA:n 28. Maailmankokous, johon osallistui AOPA-järjestöjen edustajia kaikkialta maailmasta. Maailmankokous käynnistyi pyöreän pöydän keskustelulla kolmen maailman vaikutusvaltaisimman ilmailunpersoonan välillä. Fang Lui, ICAO:n pääsihteeri, Patrick Ky, EASA:n pääjohtaja, ja Michael Huerta, Yhdysvaltain ilmailuhallinnon pääjohtaja, keskustelivat ja jakoivat näkemyksiään harraste- ja yleisilmailusta keskustelun aikana. Tämän linkin takana on kooste tapahtumasta sekä näkymiä EAA AirVentureen …

Jatka lukemista

Avoimien ovien päivä Ylivieskan lentokentällä

Lauantaina 6.8.2016 järjestetään avoimien ovien päivä Ylivieskan lentokentällä alkaen kello 11.00 ja päättyen kello 15.00. Tämä tapahtuma on osa Wanahat Wehkeet kylätiellä-tapahtumaa. Vähäkankaan koululla ja Pylvään kylätalolla on työnäytös, vanhoja ajoneuvoja sekä ajoneuvokulkue, elävää musiikkia, kiertoajelua, ruokaa, ynnä muuta mukavaa ja iloista kesäistä tunnelmaa. Rompetori ja kahvila palvelevat Pylvään kylätalolla. Tapahtuman järjestää Vähäkangas-Pylväs kyläyhdistys ry. …

Jatka lukemista

Lyhyen kentän lentoonlähtömenetelmät

AOPA Pilot-lehden toimittaja Dave Hirschman testaa lyhyen kentän lentoonlähtötekniikoita parhaan menetelmän selvittämiseksi. Myös ne menetelmät selviävät, joita kannattaa välttää kun on tosi kyseessä. Tutustu myös muihin AOPA Air Safety Institute’n videoihin, löydät linkit SMLL:n nettisivuilta oikeasta alareunasta.

EasyVFR 3.92 on julkaistu!

Se on täällä! Suuri kesän 2016 päivitys EasyVFR-sovellukseen on ladattavissa sovelluskaupastasi tänään. Tämä täysin uusi julkaisu tarjoaa lisää mukavuutta ja parantaa käyttökokemusta. Olemme hyvin ylpeitä EasyVFR Virtual Radar-ominaisuudesta: ystävillesi ja perheellesi kotona on tarjolla kehittynyt ja luotettava seurantajärjestelmä, joka toimii jopa hyvin heikonkin verkon peittoalueella. Tulet varmasti myös ilahtumaan uuden EasyVFR:n helpommasta käytettävyydestä, sillä siihen …

Jatka lukemista

Jämi Airshow 2016

Jämi Fly In Airshow avautui tänään lauantaina auringon paisteeseen. Ohjelmassa olivat päivän mittaan seuraavat esiintyjät; Arctic Eagles – taitolentoryhmä Douglas DC-3 ”Hotelli” Elmeri Lehto & Pitts Special Gloster Gauntlet Mk. II Jakovlev Jak-3U Jet Team Finland Mihail Mamistov & Extra 330LX North American P-51D Mustang North American T-28 Trojan Sami Saikkonen & Pitts S1-SS SwAFHF …

Jatka lukemista

Vaalan Aarre-viikko alkoi ilmailutapahtumalla Vaalan kentällä

Vaalan kunta hankki loppuvuodesta 2015 omistukseensa jo toisen maailmansodan aikana käytössä olleen Vaalan lentokentän ja kehittää sitä yhdessä ilmailijoiden kanssa. Harraste- ja yleisilmailijat ovat ottaneet kunnostetun kentän ilomielin vastaan. Vaalalaiset ovat yhdistäneet voimansa vakuuttaakseen kaikille, että jokainen löytää aarteensa Vaalasta. Uusi yhteinen Aarre-kesätapahtumaviikko tuo kylille ja kuntakeskukseen lukuisia tapahtumia musiikista ja tanssista ongintakilpailuihin ja ilmailuun. …

Jatka lukemista