tammikuu 2016 archive

EASA:n kyselytutkimus mittarilentokelpuutuksesta

Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASA on aloittanut määräysten laadinnan  aiheesta RMT.0677 ”easier access of General Aviation (GA) pilots to instrument flight rules (IFR) flying”, Määräysvalmistelun tueksi kartoitetaan ensin lähtötilanne erityisesti EASA:n jäsenvaltioiden sisällä,  mittarilentokelpuutuksen omaavien yleisilmailijoiden määrän arvioimiseksi. EASA kannustaa kaikkia sidosryhmiä osallistumaan kyselyyn, joka on tämän linkin takana. Vastausaikaa on 1.3.2016 saakka.

EASA AIR OPS – Komission lentotoiminta-asetus (EU) N:o 965/2012

Viimeisin koonnos lentotoimintaan liittyvistä teknisistä vaatimuksista ja hallinnollisista menettelyistä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 216/2008 mukaisesti julkaistiin joulukuussa 2015. Tämän koosteen avulla on huomattavasti helpompi hahmottaa eri määräykset, jotka on virallisina versioina julkaistu omissa dokumenteissaan. Koonnoksessa on esitetty täytäntöönpanosäännökset (IR), vaatimusten täyttämisen menetelmät (AMC) sekä ohjausmateriaali (GM) on sulautettu yhteen, helposti luettavaksi, tosin epäviralliseksi …

Jatka lukemista »

Jet World Masters – suihkumoottorilennokkien MM – kilpailut Jämijärvellä elokuussa 2017

Suomen Moottorilentäjien Liiton yhteistyökumppani JFI Airshow Oy järjestää vuonna 2017 Jet World Masters-tapahtuman, joka on suihkumoottorilennokkien maailmanmestaruuskilpailu. Suihkumoottorilennokit ovat aidolla suihkumoottorilla varustettuja lennokkeja, jotka ovat usein jonkin oikean lentokoneen lentäviä pienoismalleja. Jet World Masters kilpailussa pyritäänkin jäljittelemään esikuvan ulkonäköä ja lentoa mahdollisimman tarkasti. Alunperin vuoden 2017 kilpailut piti järjestää Italiassa jolle ne oli myönnetty kesällä …

Jatka lukemista »

Lentosääoppia harraste- ja yleisilmailijoille

Ilmatieteen laitos ja Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi julkaisivat jo viime vuonna ”sääoppikokonaisuuden”, joka koostuu sääopin yleisestä teoriasta sekä Suomen säähän ja ilmastoon, Esitystä täydentää lmatieteen laitoksen Lentosääpalvelut Suomessa-opas sekä ns. säähaitari, jota on syytä hyödyntää lennonvalmistelussa. Ilmatieteen laitos on Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin tilauksesta laatinut tämän materiaalin osana Harrasteilmailun turvallisuusprojektia ja pitää sitä jatkossa ajantasalla. Tähän mainioon …

Jatka lukemista »

Trafi valmis siirtämään viranomaistehtäviä harrasteilmailun järjestöille

Trafi selvittää, onko harrasteilmailun viranomaistehtäviä mahdollista siirtää harrasteilmailun järjestöille. Siirrettävinä tehtävinä olisi muun muassa harrasteilmailun valvontaan liittyviä tehtäväkokonaisuuksia. ”Trafin tavoitteena on siirtää tehtäviä viranomaistehtävän siirtona ja yhteistyökumppani tullaan näillä näkymin valitsemaan tämän kevään aikana. Tehtävän vastaanottava järjestö hoitaa tehtävän kokonaisuudessaan toimeksiannon vastaanottamisesta päätöksen tekemiseen ja kantaa vastuun tehtävän hoitamisesta” kertoo osastopäällikkö Heidi Niemimuukko. ”Euroopassa tämä …

Jatka lukemista »

Harrasteilmailun turvallisuuden kehittäminen – Projektin loppuraportti

Harrasteilmailun turvallisuuden kehittämisprojekti käynnistettiin marraskuussa 2014 ja se päättyi vuoden 2015 lopussa. Projektin taustalla on laaja-alainen harrasteilmailun riskikartoitus, joka tehtiin liikenne- ja kuntaministerin toimeksiannosta. Syynä toimeksiantoon oli poikkeuksellisen suuri kuolemantapausten määrä harrasteilmailussa viimeisen kolmen vuoden aikana. Projektin loppuraportti julkaistiin 12.1.2016 ja yhteistyö jatkuu tuloksissa kuvatun Suomen harrasteilmailuyhteisön turvallisuustyön toimintamallin puitteissa. Projektia on tehty tiiviissä yhteistyössä ilmailuyhteisön, …

Jatka lukemista »