Helsingin kaupunginvaltuuston päätös kielteinen kuntalaisaloitteelle

[:fi]Helsingin kaupunginvaltuusto päätti 30.3. keskiviikkoiltana, ettei kuntalaisaloite, jonka allekirjoitti kaikkiaan 13 197 helsinkiläistä Malmin lentokentän säilyttämisen puolesta aiheuta toimenpiteitä. Kuntalaisaloite Malmin lentokentän säilyttämisen puolesta on toistaiseksi Suomen suurin nykymuotoinen kuntalaisaloite. Aloitteessa vaadittiin Malmin lentokentän säilyttämistä ilmailukäytössä siitäkin huolimatta, että valtio vetäytyy sieltä.

Malmin lentoaseman ystävät ry:n mielestä Malmin lentoaseman tulevaisuus pitäisi panna uudestaan poliittiseen puntarointiin muun muassa siitä syystä, että se on päässyt Euroopan seitsemän uhanalaisimman kulttuurikohteen joukkoon. Kulttuuriperintöjärjestö Europa Nostra ja Euroopan investointipankki julkistivat valinnat toissa viikolla Venetsiassa. Puolustajien mukaan kenttää ei pitäisi muuttaa asuinalueeksi siitäkään syystä, että se on arkkitehtonisesti ja luontoympäristöllisesti arvokas. Myös Museovirasto on ilmoittanut vastustavansa Malmin rakentamista.[:]

Suomen Moottorilentäjien Liitto ry:n vuosikokous

[:fi]Kokous pidetään toimistollamme osoitteessa: Kauppiaantie 5, 90460 Oulunsalo, 23.4.2016 alkaen klo 14.00, lataa kokouskutsu tästä[:]

SMLL tukee Trafin esitystä ultrien MTOM-painon korottamiseksi

[:fi]Trafi esitti taannoin EASA:n Istanbulin kokouksessa MTOM-painon korotusta 65 kg:lla mutta SMLL katsoo, että maksimipaino voi olla 600 kg seuraavien reunaehtojen täyttyessä;

Max. sakkausnopeus: 45 KT
Max. tyhjäpaino: 405 kg
Max. lentoonlähtöpaino: 600 kg tai valmistajan sallima maksimipaino.

Nämä luvut tulisi olla kaikille ultrille samat, olipa kyseessä vesikone, suksikone, varjolla/ilman, yksi/kaksipaikkainen jne.

Tiettävästi Norjan ja Viron ilmailuviranomaiset tukevat esitystä ja SMLL teki jutun maaliskuun IAOPA Europe eNewsiin asiasta kannustaen muita AOPA-järjestöjä ottamaan kantaa asiaan ja ilmaisemaan maansa ilmailuviranomaiselle mielipiteensä ehdotuksen puolesta. Asiasta tarkemmin SMLL:n jäsenten foorumilla.

IAOPA Europe eNews’n artikkeli herätti laajaa mielenkiintoa mm. Ruotsissa, jossa AOPAn lisäksi KSAK, Kungliga Svenska Aeroklubben, kannattaa painorajojen nostoa. Kansalliset harraste- ja yleisilmailun etujärjestöt ovat ympäri Eurooppaa ottaneet asian positiivisesti vastaan ja ovat luvanneet ilmaista omille ilmailuviranomaisille tukevansa asiaa.[:en]Trafi esitti taannoin EASA:n Istanbulin kokouksessa MTOM-painon korotusta 65 kg:lla mutta SMLL katsoo, että maksimipaino voi olla 600 kg seuraavien reunaehtojen täyttyessä;

Max. sakkausnopeus: 45 KT
Max. tyhjäpaino: 405 kg
Max. lentoonlähtöpaino: 600 kg tai valmistajan sallima maksimipaino.

Nämä luvut tulisi olla kaikille ultrille samat, olipa kyseessä vesikone, suksikone, varjolla/ilman, yksi/kaksipaikkainen jne.

Tiettävästi Norja ja Viro ovat tukemassa esitystä ja SMLL teki jutun maaliskuun IAOPA Europe eNewsiin asiasta kannustaen muita AOPA-järjestöjä ottamaan kantaa asiaan ja ilmaisemaan maansa ilmailuviranomaiselle mielipiteensä ehdotuksen puolesta. Asiasta tarkemmin SMLL:n jäsenten foorumilla osoitteessa http://smll.fi/forum/viewforum.php?f=4.

IAOPA Europe eNews’n artikkeli herätti laajaa mielenkiintoa mm. Ruotsissa, jossa AOPAn lisäksi KSAK, Kungliga Svenska Aeroklubben, kannattaa painorajojen nostoa. Kansalliset harraste- ja yleisilmailun etujärjestöt ovat ympäri Eurooppaa ottaneet asian positiivisesti vastaan ja ovat luvanneet ilmaista omille ilmailuviranomaisille tukevansa asiaa.[:]

Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta EASA-asetukseksi

[:fi]Euroopan komissio antoi 7 päivänä joulukuuta 2015 ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi yhteisistä siviili-ilmailua koskevista säännöistä ja Euroopan unionin lentoturvallisuusviraston perustamisesta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 216/2008 eli EASA-asetuksen kumoamisesta. Liikenne- ja viestintäministeriö informoi lähiaikoina Eduskuntaa asiasta ja saa tätä kautta mahdollisesti neuvotteluohjeita muutosehdotuksen käsittelyä varten. Trafi ja LVM pyrkivät informoimaan sidosryhmiä säädöskehityksen eri vaiheista. SMLL antoi jo aiemmin EASAlle lausuntonsa A-NPA 2015-10:sta, joka toimitettiin LVM:lle 3.2.2016.

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta pyysi SMLL:n edustajaa asiassa kuultavaksi sekä kirjallisen asiantuntijalausunnon. Erkki Pulkkinen edusti liittoa valiokunnan kokouksessa sekä selosti Suomen Moottorilentäjien Liiton näkemyksiä käsitellyistä asioista. Asiasta tarkemmin SMLL:n jäsenten foorumilla.[:en]Euroopan komissio antoi 7 päivänä joulukuuta 2015 ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi yhteisistä siviili-ilmailua koskevista säännöistä ja Euroopan unionin lentoturvallisuusviraston perustamisesta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 216/2008 eli EASA-asetuksen kumoamisesta. Liikenne- ja viestintäministeriö informoi lähiaikoina Eduskuntaa asiasta ja saa tätä kautta mahdollisesti neuvotteluohjeita muutosehdotuksen käsittelyä varten. Trafi ja LVM pyrkivät informoimaan sidosryhmiä säädöskehityksen eri vaiheista. SMLL antoi jo aiemmin EASAlle lausuntonsa A-NPA 2015-10:sta, joka toimitettiin LVM:lle 3.2.2016.

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta pyysi SMLL:n edustajaa asiassa kuultavaksi sekä kirjallisen asiantuntijalausunnon. Erkki Pulkkinen edusti liittoa valiokunnan kokouksessa sekä selosti Suomen Moottorilentäjien Liiton näkemyksiä käsitellyistä asioista. Asiasta tarkemmin SMLL:n jäsenten foorumilla osoitteessa http://smll.fi/forum/viewforum.php?f=4.[:]

Ilmailijoiden lentokauden avajaiset 2016 Kuopiossa

Kallan Lentäjät ry:llä on ilo kutsua teidät ilmailijoiden yhteiseen lentokauden avajaistilaisuuteen Kuopioon. Tilaisuus järjestetään tiistaina 12.4.2016 klo 17:00 alkaen Rissalassa lentoaseman ravintolan tiloissa. Tilaisuudessa ovat paikalla Finavian edustajina lentoaseman ja lennonjohdon päälliköt, sekä edustaja Karjalan Lennostosta.

Tilaisuuden alustava ohjelma on seuraava:

Lentoaseman päällikkö
• lentoaseman kuulumiset
• lentonäytös
Lennonjohdon päällikkö
• kiitotieturvallisuus
• lennonjohtoselvitykset
• ilmatilan käyttö
Karjalan Lennoston edustaja
• lennoston kuulumiset
• lentotoiminta
• ilmatilan käyttö

Tilaisuudessa käsitellään ilmailijoille tärkeitä aiheita, joten toivomme paikalle runsasta osanottoa. Käytännön järjestelyjen vuoksi pyydämme ilmoittamaan kerhonne osallistujamäärän 5.4.2016 mennessä. Ilmoittautumiset kerhoittain sähköpostilla osoitteeseen aki.keinanen(a)gmail.com

Tilaisuus kestää noin kaksi tuntia ja tilaisuudessa on kahvitarjoilu.

Terveisin
Kallan Lentäjät ry Kallan Lentäjät ry:llä on ilo kutsua teidät ilmailijoiden yhteiseen lentokauden avajaistilaisuuteen Kuopioon. Tilaisuus järjestetään tiistaina 12.4.2016 klo 17:00 alkaen Rissalassa lentoaseman ravintolan tiloissa. Tilaisuudessa ovat paikalla Finavian edustajina lentoaseman ja lennonjohdon päälliköt, sekä edustaja Karjalan Lennostosta.

Tilaisuuden alustava ohjelma on seuraava:

Lentoaseman päällikkö
• lentoaseman kuulumiset
• lentonäytös
Lennonjohdon päällikkö
• kiitotieturvallisuus
• lennonjohtoselvitykset
• ilmatilan käyttö
Karjalan Lennoston edustaja
• lennoston kuulumiset
• lentotoiminta
• ilmatilan käyttö

Tilaisuudessa käsitellään ilmailijoille tärkeitä aiheita, joten toivomme paikalle runsasta osanottoa. Käytännön järjestelyjen vuoksi pyydämme ilmoittamaan kerhonne osallistujamäärän 5.4.2016 mennessä. Ilmoittautumiset kerhoittain sähköpostilla osoitteeseen aki.keinanen(a)gmail.com

Tilaisuus kestää noin kaksi tuntia ja tilaisuudessa on kahvitarjoilu.

Terveisin
Kallan Lentäjät ry

Ilmailijoiden sääilta 2016

Ilmatieteen laitos järjestää kaikille avoimen Ilmailijoiden sääillan torstaina 7.4.2016 klo 17.30 toimitalossaan Helsingin Kumpulassa.

Alustava ohjelma

-Harrasteilmailun turvallisuus
-NAMCon
-Pohjoismainen sääportaali Northavimet
-ILMARI AWOS –esittely ja muutokset lentoasemilla
-OPMET-muutos ja ilmailusaa.fi –palvelun muutokset
-Lentosään oppimateriaali ja sääevästystä kauden alkuun

Mukaan mahtuu 90 ensin ilmoittautunutta. Ilmoittautuminen tilaisuuteen 31.3.2016 mennessä Webropol-linkin kautta:
https://www.webropolsurveys.com/S/6AE4222360886CA7.par

Lisätietoja seuraavan linkin takaa: http://ilmatieteenlaitos.fi/ilmailijoiden-saailtaIlmatieteen laitos järjestää kaikille avoimen Ilmailijoiden sääillan torstaina 7.4.2016 klo 17.30 toimitalossaan Helsingin Kumpulassa.

Alustava ohjelma

-Harrasteilmailun turvallisuus
-NAMCon
-Pohjoismainen sääportaali Northavimet
-ILMARI AWOS –esittely ja muutokset lentoasemilla
-OPMET-muutos ja ilmailusaa.fi –palvelun muutokset
-Lentosään oppimateriaali ja sääevästystä kauden alkuun

Mukaan mahtuu 90 ensin ilmoittautunutta. Ilmoittautuminen tilaisuuteen 31.3.2016 mennessä Webropol-linkin kautta:
https://www.webropolsurveys.com/S/6AE4222360886CA7.par

Lisätietoja seuraavan linkin takaa: http://ilmatieteenlaitos.fi/ilmailijoiden-saailta

Rengonharjun lentotoiminnan jatkajaksi Seinäjoen lentoasema Oy

Seinäjoen lentoaseman toimintaa hoitanut Rengonharju-säätiö on päättämässä lentoasematoiminnan. Jotta lentotoiminta Seinäjoen lentoasemalla jatkuisi, on alueella puuhattu elinkeinoelämävetoista uutta toimintamallia. Tälle ns. kevytlentoasemamallille Rengonharju-säätiö sai valtiolta 150 000 euroa käytettäväksi kentän toimintakonseptin muutokseen liittyviin ei-taloudellisiin toimintoihin tänä vuonna.

Seinäjoen lentoasema Oy:ssa on mukana kahdeksan yritystä ja Etelä-Pohjanmaan Ilmailukerho. Asiasta uutisoi viimeksi Yle.Seinäjoen lentoaseman toimintaa hoitanut Rengonharju-säätiö on päättämässä lentoasematoiminnan. Jotta lentotoiminta Seinäjoen lentoasemalla jatkuisi, on alueella puuhattu elinkeinoelämävetoista uutta toimintamallia. Tälle ns. kevytlentoasemamallille Rengonharju-säätiö sai valtiolta 150 000 euroa käytettäväksi kentän toimintakonseptin muutokseen liittyviin ei-taloudellisiin toimintoihin tänä vuonna.

Seinäjoen lentoasema Oy:ssa on mukana kahdeksan yritystä ja Etelä-Pohjanmaan Ilmailukerho. Asiasta uutisoi viimeksi Yle.

Yleis- ja harrasteilmailun poikkeamien ja vaaratilanteiden analysointi

Suomen Moottorilentäjien Liitto ja Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi ovat 3.2.2016 solmineet jatkosopimuksen asiantuntijapalveluiden tarjoamisesta yleis- ja harrasteilmailun poikkeamien ja vaaratilanteiden analysoinnissa. Sopimus on luonteva jatko viime vuonna SMLL:n käynnistämälle analysointityölle, jota jatkavat SMLL:n asiantuntijat liiton toimiessa palveluntuottajana.

Analysointityön kohteena ovat harraste- ja yksityislentotoiminnassa  tapahtuneet poikkeamat ja vaaratilanteet ultrakevyt-, purje-, moottoripurje- ja moottorilentokoneilla. Yleisenä periaatteena analyysityössä ja niiden johtopäätöksistä tiedottamisen päämääränä on yksinomaan lentoturvallisuuden parantaminen ja onnettomuuksien, vaaratilanteiden ja poikkeamien ehkäiseminen, ei niistä mahdollisesti aiheutuvan vastuun tai vahingonkorvausvelvollisuuden selvittäminen.

EASA:n kyselytutkimus mittarilentokelpuutuksesta

Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASA on aloittanut määräysten laadinnan  aiheesta RMT.0677 ”easier access of General Aviation (GA) pilots to instrument flight rules (IFR) flying”, Määräysvalmistelun tueksi kartoitetaan ensin lähtötilanne erityisesti EASA:n jäsenvaltioiden sisällä,  mittarilentokelpuutuksen omaavien yleisilmailijoiden määrän arvioimiseksi.

EASA kannustaa kaikkia sidosryhmiä osallistumaan kyselyyn, joka on tämän linkin takana. Vastausaikaa on 1.3.2016 saakka.

The European Aviation Safety Agency has commenced a rulemaking activity RMT.0677 on ”easier access of General Aviation (GA) pilots to instrument flight rules (IFR) flying.” A key step in this process is to gain an understanding of the current situation, especially within the EASA Member States, regarding the uptake of instrument ratings.

In their letter, the Agency is kindly asking GA community’s support by responding to the following questionnaire related to this subject. You’re kindly requested to respond to questionnaire by 1st of March 2016.

EASA AIR OPS – Komission lentotoiminta-asetus (EU) N:o 965/2012

Viimeisin koonnos lentotoimintaan liittyvistä teknisistä vaatimuksista ja hallinnollisista menettelyistä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 216/2008 mukaisesti julkaistiin joulukuussa 2015. Tämän koosteen avulla on huomattavasti helpompi hahmottaa eri määräykset, jotka on virallisina versioina julkaistu omissa dokumenteissaan. Koonnoksessa on esitetty täytäntöönpanosäännökset (IR), vaatimusten täyttämisen menetelmät (AMC) sekä ohjausmateriaali (GM) on sulautettu yhteen, helposti luettavaksi, tosin epäviralliseksi kokonaisuudeksi. Koonnosta päivitetään aika ajoin IR-, AMC- ja GM-dokumenttien huomattavien muutosten jälkeen.

Dokumentti on tuttuun tyyliin englanniksi kuten aiemmatkin EASA:n IR/AMC/GM-materiaalit. Suomessa on kaksi kansalliskieltä ja yksi alkuperäiskieli, joten yhteiskuntamme on jo lähtökohtaisesti monikielinen ja esimerkiksi tuomioistuimissa on selkeät säännöt siitä, että siellä saa käyttää omaa kieltään. Tämä tarkoittaa sitä, että kielellisillä oikeuksilla on aika vahva perusta meidän perustuslaissamme ja lainsäädännössä, joten myös muussa viranomaisten kanssakäymisessä tulisi toteutua samat oikeudet.

Easy Access Rules for Air Operations was issued in December 2015. This document includes the Implementing Rules (IR) and the Acceptable Means of Compliance/Guidance Material (AMC/GM) in a merged, easy-to-read format. It will be updated within a certain time period after each substantial change to the IR and/or AMC&GM. With this document it is much easier to read the OPS-regulations which could be found only in various regulations so far.